Tänään kuuntelussa: Tampa Red & Big Maceo Merriweather - Winter Time Blues
Joskus kymmenen vuotta sitten koin valokuvaamisen tärkeäksi osaksi identiteettiäni. Jossain vaiheessa jäin tekniikasta auttamatta jälkeen ja tietyllä tavalla itsepintaisesti halusin jäädä. Moni keikka ja hetki oli mennyt ohi, koska tiirailin tapahtumia objektiivin läpi. Muistoni rajoittuivat kuvausteknisiin pohdintoihin.
Jossain vaiheessa päätin, etten kuvaa lempiartistieni keikkoja vaan keskityn kuuntelemaan. Myöhemmin ajatus laajeni pidemmälle ja totuin siihen, että varmasti joku muu kuvaa. Lopulta kukaan ei muistanut kaivata kuviani, enkä minä muistanut kuvata. Jos muistin kuvata, en muistanut lähettää kuvia.
Kuvaamisesta tuli oma yksityinen iloni. Ihmiseksi, joka ei puhunut kuvaamisesta, vietin paljon aikaa kuvaamisen ja kuvien parissa. Kaikki muuttui, kun aloin pitämään kuvablogia. Tein blogia noudattaen omia sääntöjäni, joilla ei ollut tekemistä teknisen toteutuksen kanssa. Janosin kuvaamisen riemuani takaisin.
En tee tätä blogia vain jakaakseni ajatuksia kuvaamisesta vaan jakaakseni ihan vain ajatuksia.
Seuraavaksi teen tunnustuksen. En osaa kuvata luontoa. Se on liian orgaaninen järjestystä kaipaavalle objektiivilleni ja harvoin asettuu lopputulokseen luontevasti. Mallille voi sanoa, ole kuin en olisi täällä, mutta luonto ei kuuntele vaan tuijottaa minua takaisin ja kiusallaan ylinäyttelee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti