You are pretty, would you be my friend?

Kuvan henkilö liittyy ystävyyteen.

Ystävyydestä kirjoittaminen on minulle aika vaikeaa. Koen, että suututan jonkun jotenkin perustavalla tavalla, jos sanon jotain epämukavaa. Nuorempana usea ystävä kertoi joskus loukkaantuneensa sanoistani vuosiksi, muttei koskaan pystynyt kertomaan minulle, mitä loukkaavaa sanoin. Loukkaantumisesta kerrottiin vasta sitten, kun se ei enää tuntunut miltään ja minulle oltiin annettu anteeksi. Olen suora, usein vähän pahanilkinen, mutta aina hyväntahtoinen. Nämä menneet syytökset ovat jättäneet vahvan muistijäljen ja olen aika herkkänahkainen saamani palautteen suhteen.

Kai aloin jossain määrin pelkäämään loukkaavani ihmisiä ja pyrin sen mukaan olemaan mahdollisimman miellyttävä ja näin ollen neutraali. Onhan se mukavaa olla pidetty, mutta lopulta ei voi oikein olla mitään mieltä mistään, koska aina joku loukkaantuu. Kritiikin pelko on lamaannuttavaa ja kohta huomaa, ettei halua olla kenenkään kanssa tekemisissä, haluaa olla itseriittoinen ja itsenäinen erakko.

Ihan oma lukunsa on negatiivisten tunteiden ilmaiseminen ihmisille. Jos niitä ei jaa asianomaisen ihmisen kanssa, seuraa lopulta paskan puhumisen kierre. Rehellisesti sanottuna kaikki valehtelu ja kieroilu kalvaa minua. Olen valehdellut lapsena niin paljon, etten enää muistanut, mitä valehtelin ja lopulta koin vahvan herätyksen totuuden puolesta: en halunnut enää koskaan valehdella.

Kuitenkin, kun en pystynyt ilmaisemaan ikäviä ajatuksiani ne paisuivat paisumistaan. Lopulta räjähdin ja siivosin koko ihmisen elämästäni. Millaiset asiat jäivät kalvamaan minua? Jatkuva kritisoiminen ja käytökseni analysoiminen. En ole koskaan käsittänyt mitä kukaan saa siitä, että osoittelee toistuvasti puutteitani ihmisenä ja ystävänä. Joillekin se on rehellisyyttä, mutta minulle se on ylemmyyden osoittamista ja silkkaa paskamaisuutta. Jotenkin jotkut olettavat, että kestän palautteen mukisematta, koska oikeassahan he ovat. He sekoittavat suoruuteni välinpitämättömyyteen. En ehkä kellu niin vahvasti omassa täydellisyydessäni kuin luulisi.

Väittäisin olevani tässä suhteessa hyvinkin herkkänahkainen. Arvostan ystäviäni hyvin korkealle ja heidän mielipiteillään on aika suuri valta, vaikkeivat he sitä aina käsitäkään. Olen vaihtanut asuinkaupunkiani ystävän vuoksi. Olen pistänyt ihmiseen välit poikki, koska minua on kannustettu siihen. Kun ystävä on minulle vihainen, olen ihan rikki. Yhdenkään miehen perään en ole itkenyt niin paljon kuin ystävieni vuoksi.

On toki olemassa rakentavaa ja oivallukseen johtavaa kritiikkiä, mutta jos en ole valmis ottamaan vastaan saattaa seuraukset olla kauaskantoiset. Yksi ikävä piirteeni on se, etten unohda. Kun luottamukseni on kerran menettänyt, se on vaikea saada takaisin. Se pitää ansaita.

Facebookkavereita voi deletoida, mutta ystäviä, sellaisena kuin he ovat sydämeeni piirtyneet, ei voi. Olen oppinut, etten voi päättää kenestä välitän. Vaikka joissain ystävissäni on paskamaisia piirteitä, välitän heistä suunnattomasti ja haluan pitää heidät elämässäni. Olen kokeillut ystävyyden deletoimista, mutta ei se vaan toimi niin. Vedämme toisiamme puoleen kuin magneetit. Ehkä nuorempana uuden kaveripiirin sai viereiseltä leikkikentältä, mutta enää en pysty kohtelemaan ihmisiä niin. Enkä haluakaan elämääni kertakäyttöihmisiä tai helppoja ratkaisuja. Tarvittaessa olen valmis taistelemaan ystävyyden puolesta ja nöyrtymään.

Tästä aihepiiristä riittäisi tarinaa vaikka kuinka paljon, mutta ehkä tämä riittää tällä erää. Tämäkin on ollut vaikeaa, mutta koen kirjoittamisen välttämättömäksi.

Impression

Pyörryttävä väsymys ja päänsärky ajoivat minut uneen. Herään hämärän laskeuduttua. Ruumiini oli raskas ja raukea. Pohdin oliko viressäni lepäävä Riina hereillä vai unessa. Avaan silmäni ja näen kuinka harmaanvioletti taivas roikkuu uupuneena ja alastomat oksat piirtävät taivaalle zebran raidat. Näen Riinan profiilin mustana ja täysin unessa. Miten hiljaa joku osaa nukkua. Koiran pää pilkistää peiton alta. Se nukkuu kuin minä, kädet peiton alla.

Nousen varovasti istumaan ja tunnustelen ruumistani. Kuinka väsynyt olinkaan, paljon väsyneempi kuin luulin. Pohdin paljon kello on ja tunnen kiireen ailahtavan läpi hetkeksi. En keksi miksi minulla olisi kiire. Hivutan jalat lattialle. Sänky narahtaa, muttei riitä herättämään Riinaa. En halua, että hän herää, sillä oloni on hieman maaginen. Haluan olla yksin ja tunnustella hämärtyvää kaupunkia ikkunaruutujen läpi.

Asunnossa on yksi valo. Hiivin olohuoneeseen. Koira tulee perässä ja sen kynnet rapisevat lattiaa vasten. Istun alas ja tuoli narahtaa. Katuvalot tekevät ikkunasta näkyvän maiseman hieman oranssiksi. Taivas on siniharmaa. Käsiäni kihelmöi ja päätäni kutittaa. Rappukäytävän möly saa koirani haukahtamaan ja ryntäämään ovelle. Se palaa samantien nukkumaan Riinan kanssa. Möly herättää marsut. Ne käyvät rapisemaan ja kalistelemaan kaltereitaan.

Taivas on jo hyvin tumma ja ennen kuin kirjoitan tämän lauseen loppuun se on musta. Sellaisen samettisen violetinmusta, mikä varmasti olisi moussea, jos sitä olisi kulhossa edessäni. Marsujen juomapullon kuula liikkuu nopeasti, klang klang klang klang, tauko, klang klang klang klang klang. Pienen mystisen eläimen morsetusta. Pari tuntia sitten syötyjen sipsien suola narskuu suussani ja kietoo punaisia rusetteja hampaideni ympärille. Ajattelen vettä, mikä ei vie tätä janoa pois.

Keskeltä pöytää tulee ruuvi ulos. Se ei näytä pieneltä esineeltä vaan vain ruuvilta. Se on terävä. Teen havainnon itsestäni, että voin elää asunnossa, jossa tapettien leikkaamista ei ole jaksettu viimeistellä, mutta en voisi elää pöydän kanssa, jonka läpi tulisi ruuvi. Ajatus huvittaa minua. Vastapäisen talon ikkunoihin alkaa tulla valoja. Olen vakuuttunut, että täällä asuu mielenkiintoisempia ihmisiä kuin siellä missä minä asun. Täällä asuu kuulemma nuoria. Asuu meilläkin päin, mutta ne kaikki ovat väärällä tavalla nuoria.

En ole enää varma onko oloni raukea. En ole järin varma enää mistään. Tuoli narahtaa sympaattisesti, kun painopisteeni vaihtuu tahtomattani. Kuuntelen hiljaisuutta eli sirinää, surinaa, kalinaa, rapinaa ja narinaa. Suola pyörii mahassani vatkaavalla liikkeellä ja jos tekisin äkkinäisen ylöspäin suuntautuvan liikkeen, mahani epäilemättä repeäsi saumastaan. Kaikki se matkalla oleva suola, sipsi ja kahvi tulisivat vaaleanpunaisena kinuskin makuisena vaahtona pois. Maha on turvonnut ja profiilini naurattaa minua. Edestäpäin olen kuin tiimalasi ja sivusta kuin päärynä. Olen vielä vihreä kaiken lisäksi, joten miksen voisi olla joku hedelmä. Haluaisin olla joku vähän outo, mutta sympaattinen, kuten litsi tai tähtiananas.

Koira palaa Riinan luota, kipuaa sohvalle ja tuijottaa minua. Päätän viedä sen ulos ja toivon, ettei kaikkien ikkunoissa ole verhoja, jotta voin kurkkia sisään.

You are worth it

Istun tässä kääriytyneenä kalliiseen suhteellisen rumaan, mutta maailman mukavimpaan kimonoon. Olen nostanut hiukseni klipsillä ylös, ne ovat vielä märät, ja kasvoissani on suklaamutanaamio. Tätä ennen vietin pari tuntia hoitaessani kauneuttani. Aloitin värjäämällä hiukseni. Tätä seurasi hiusten pesu hopeashampoolla ja sitten syväpuhdistavalla shampoolla. Sen jälkeen tein hiuksilleni kollageenihoidon ja lopuksi laitoin syväkosteuttavan hiusnaamion. Samaan aikaan erilaisten tuotteiden tehdessä taikojaan hiuksissani pesin ihoni ylang ylangia ja aloe veraa sisältävällä suihkusaippualla sekä kuorin käyttäen ruusun tuoksuista kuorinta-ainetta, kuorin myös jalkapohjieni ihon hohkakivellä. Huuhdeltuani ja kuivattuani itseni laitoin hiuksiini korjaava hiussuihketta ja harjasin hiukseni. Kun suklaanaamio on kuivunut, huuhtelen sen pois ja laitain kurkkunaamion, mikä kuivuu iholle muoviseksi pois otettavaksi kalvoksi. Lopuksi läträän perusvoiteella koko kroppani ja laitan päänahkaa hoitavaa ainetta hiuspohjaan. Aika paljon vaivaa kauneuden eteen, vai mitä?

En oleta, että rupsahtaisin automaattisesti, jos en tekisi tätä kaikkea. Onhan minulla täydellinen esimerkki nuorekkaassa äidissäni, joka ei ravaa kosmetologeilla tai kauneushoitoloissa. En edes pidä näitä kaikkia toimenpiteitä tärkeinä, voin aivan hyvin mennä ekstempore saunaan kylässä ilman tuotearsenaaliani.

Nuorempana ihailin ystäviäni, jotka pitivät yllä kuvatun kaltaisesti kauneudestaan huolta. He olivat kyllä kauniita ja en voinut olla ajattelematta, että joku kiitos kuuluisi syväpuhdistaville tuotteille ja uudistaville seerumeille. Koin, että ymmärrys näiden tuotteiden käytöstä ja tehosta oli minulta ulottumattomissa. Saatoin ostaa avocadomutanaamion tai jalkakylpykuulia, mutta ne vaan jäivät pölyttymään kaappiin, kunnes annoin ne pois tai heitin roskiin. En vaan kertakaikkiaan muistanut tai osannut käyttää niitä. Aikaakin ne vaati ja koin aina, että minulla on parempaakin tekemistä kuin odotella jonkun ihmeaineen vaikutusajan täyttymistä. Välillä olen kokenut ulkonäölliset huoltotoimenpiteet niin viitteellisinä, etten ole edes värjännyt hiuksia.

Matka toisesta ääripäästä toiseen on pitkä, mutta mitään aikaa vievää ei kannata tehdä pohtimatta miksi sitä tekee tai kannattaa pohtia, miksi jotain ei tee. Minun näkemykseni kauneuden hoitamisesta liittyy itsestäni huolta pitämiseen ja hemmotteluun. Siinä sivussa, kun rassaan ihoani, olen selvillä jokaisesta luomestani, jalkapohjan kovettumasta, ihottumasta ja muhkurasta. Itsensä tutkiminen ja hoitaminen ovat omakuvan rakentamista ja vahvistamista. Mikään ikääntymisen tuoma muutos ei tule minulle yllätyksenä. Minun ei tarvitse olla kehostani epävarma, koska tiedän millainen se on.

Turhuudessa ja turhamaisuudessa on oma viehätyksensä. Haluan tehdä asioita, joissa ei tarkasti pohdittuna ole kauheasti järkeä. Voisihan sitä karsia kaiken turhuuden elämästään, kuten kirjat, levyt, lemmikit, huonekasvit ja keskittyä oleelliseen. Kuitenkin, jos tekisi niin, elämästä katoasi kaikki se miksi kannattaa elää. Elämässä ei ole oleellista se mitä saa aikaiseksi tai mitä titteleitä ansaitsee vaan se kaikki mikä jää sinne huippuhetkien väliin, myös ne unohdetut pikku asiat ovat osa kokonaisuutta.

Alan kohta mennä niin syville vesille pohdinnoissani, että vaadittaisiin aika monta suklaamutanaamioistuntoa niiden aukikirjoittamiseen.

A beauty victim.