Olen pohtinut valokuvaamista viime kuukausina paljon. Kiinnostukseni ei liity tekniseen perfektionismiin vaan sisältöön. Millainen on hyvä kuva? Mitä hyvä tarkoittaa? Mikä erottaa onnistuneen kuvan epäonnistuneesta? Miten vangita kuvaan tunnetta? Voiko katsojan kuvan aiheuttamia tunnereaktioita manipuloida?
Kuuntelen ystävieni tulkintoja valokuvista ja painan mieleeni näkemyksiä. Yllätyksekseni en ole osannut kuvan ottamishetkellä ennakoida sen aiheuttamaa tunnereaktiota. Asetelma on saanut tulkinnoissa piilevän kauhun aspektin, mitä en ole sinne sijoittanut. "Se johtuu laajasta mustasta alueesta, se luo kauhun ja jännittyneisyyden tuntua", Reko kuvailee. Minä olin pyrkinyt luomaan yhtenäisyyden ja selkeyden tuntua karsimalla ylimääräiset elementit pois.
Nämä ajatukset, jotka kiertävät päässäni kehää vailla lopullisia johtopäätöksiä tai tarjoamatta suuntaa ajattelulleni, kirkuvat merkityksellistämisen kaipuusta. Sen sijaan, että pyrkisin unohtamaan piinaavat ajatukseni ja keskittymään muuhun, olen alkanut konkreettisesti harkitsemaan, että tekisin asialle jotain. Tavallaan tuntuu tyhmältä tarttua perus kuva-analyysiteokseen, mutta jostain sitä on aloitettava. Tarvitsen työkaluja ja eväitä ajatteluni kehittämiseen.
Aloitin prosessin nurinkurisesti lukemalla elokuvateoriaa. Kuten kaikissa opinnoissani, uskon pitkään ja kiertelevään tiehen. Voisin toki keskittyä vain kuvaa käsitteleviin teoksiin, mutta uskon siten saavutettavan näkemyksen olevan yksipuolinen, toisten keksimä ja ajattelua rajoittava. Oma tieni on aina kaarrellut eri tieteen alojen läpi poimien mielenkiintoisia ajatuksia, joista olen rakentanut oman suhteeni siihen, mihin alunperin lähdin hakemaan vastausta. Uskon, että lukemisen, keskustelemisen ja ajattelutyön ohessa kuuntelen, argumentoin, omaksun ja opin.
Tässäkään asiassa ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta ja pyrin pitämään pääni auki mielenmuuttamisen tuulille, jotta saavuttaisin janoamaani syvällistä ymmärrystä maailman näkymättömästä puolesta. Annan katseelle luvan vaeltaa vailla päämäärää ja seuraan sen suuntaa mielenkiinnolla. Kuten Janne Seppänen kirjoittaa, ihmisen katse on rajallinen, mutta ihmistä pystyy katsomaan joka suunnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti